lauantai 31. elokuuta 2013

Ajatuksia treenaamisen ihanuudesta ja hulluudesta

Olen joskus treenannut paljon. Tai mikä nyt on paljon kenellekin, mutta mielestäni 1000 tuntia /vuodessa on paljon. Tämä tapahtui joskus lukioikäisenä, kun hiihtopiireissä (jossa silloin liikuin) oli vallalla määräajattelu. Täytin tarkasti harjoituspäiväkirjaa ja muistan että 15h/vkossa ei ollut juuri mitään. Teimme 5-6h:n vaelluksia viikonloppuisin ja maanantaisin juoksimme "palko"-treeniä eli palautuskontrollia. Siinä juostaan sama lenkki samalla sykkeellä määräajoin ja sitten ajasta päättelimme olemmeko palautuneet. Niin, niin, niinhän se meni. Lisäksi seurasimme päivittäin ortostaattista sykettä. Minulla vaan tapahtui niin että mitä väsyneempi kroppa, sitä parempia lukemia tuli testistä. Toisaalta loogista, kun kroppa väsyy ei sykkeet nouse. Onneksi tämän huomasin aika pian. Silloin kun kulki niin ortostaattinen syke pomppi hurjissa lukemissa ja "palko"ssakaan ei juuri ennätyksiä tehty.

Toisaalta, alakouluikäisenä muistan menneeni torstaisin heti koulun jälkeen koulun telinevoikkakerhoon ja sen jälkeen jäin suoraan seuran telinevoikkakerhoon. Sitten juoksin kovaa vauhtia koululta kotiin ja lähdin hiihtoharkkoihin. Normaalia toimintaa, liikuntaa 4-5h illassa. Parhaan ja ehkä hulluimman treenikaverini Antti "the king" Hagqvistin kanssa teimme hurjia harjoituksia. Joskus pyöräilimme maastopyörillä Uupeeriin sauvarinteeseen, teimme sauvarinnetta 1,5h ja pyöräimme kotiin. Matkaa rinteille taisi olla 20km yhteen suuntaan. Normaalia yläkoululaisen toimintaa??  Se oli meille ihan normaalia. Ilman näitä hulluuksia en ehkä olisi tässä. Olisin väsähtänyt jo lopullisesti.

Valmentajan treeneihin usein lisäsin ylimääräistä. Ajatuksena tietysti oli se että mitä enemmän treenaa sitä kovempi on. Hullua, mutta varmasti yleinen ajatus. Kerrankin muistan kun valmentaja oli laittanut ohjelmaan loikkaharjoituksen. Juoksin Ruonalan hallille, tein loikat (varmaan vähän enemmän mitä piti) ja juoksin kotiin. Ei siinä mitään mutta matkaa hallille oli 9km. Ei varmaan ollut loikista hyötyä ei. Samaa taisin tehdä kun ohjelmassa oli hallilla juoksutekniikkatreeniä. Anteeksi Osmo.

No, on sitä senkin jälkeen tullut treenattua aika lailla. 250-300km viikossa pyörällä, uintia 15-20km/viikossa ja juoksua 60-80km/viikossa. Aika paljon siihen nähden että on tehnyt normaalia työpäivää... Ehkä tästä on ollut jotain hyötyäkin. Toivottavasti ainakin. Joskus väsytti mutta muistan että aina lähdin tekemään treenit, sillä joku kova kilpakumppani oli varmasti treenaamassa, jos minä jätinkin treenin väliin. Oli siitä sitten  hyötyä tai ei. Onneksi nykyisin olen järkevämpi (ainakin valmentajana) ja yritän toitottaa samaa myös urheilijoillenikin. Laiskuuden ja väsymyksen kyllä erottaa. Ja joskus voi jäädä sohvalle jos laiskottaa. Ja treenejä tehdään sen vuoksi että kehitytään. Valmentajakoulutuksessakin yritän tähdentää sitä että jos jotain ominaisuutta yritetään kehittää niin pitää myös olla metodi jolla todetaan että onko tämä ominaisuus kehittynyt. Tai että jokaisella harjoituksella pitää olla joku tarkoitus. Itse en laita koskaan urheilijoille mitään harjoitusta ohjelmaan sen takia että  "tulee vain aukko täytettyä" tai että saa viikkomäärät täyteen.

Vuosituhannen vaihteessa kroppa sanoi sitten työsopimuksen irti. Tuli hamstring-syndrooma, polvivaivaa jne. Kerran töistä kotiin pyöräillessä olin niin väsynyt että pyörä piti taluttaa puolet matkasta. Silloin ajattelin että nyt tämä saa loppua. Ja loppuihan se. Pari vuotta olin tekemättä juuri mitään (tai no normaalia liikunnanohjaajan toimea tietysti), kävin joskus työkavereiden kanssa tekemässä jotain jos huvitti. Sitten sain ajatuksen että käympä juoksemassa puolimaratonin. Mietin että jaksankohan juosta koko matkan, sillä en pariin vuoteen ollut juossut edes 10 km:n lenkkiä. Juoksin ajan 1.33. Sätin itseäni maalissa kun hyydyin 15km:n jälkeen enkä täten alittanut puoltatoista tuntia. Miksi ihmeessä??? Koska olen suorittaja, vaadin itseltäni aina enemmän mihin pystyn. Enhän ollut edes harjoitellut koko kisaa varten. Joskus voisi olla itselleen armollisempi.

Vuonna 2010 ilmoittauduin hetken mielijohteesta Joroisten puolimatkalle. En ollut edes 1,5 vuoteen koskenut pyörään, sillä olin edelliskesänä saanut kolmannen lapsemme. No, en muista enää mistä tämä idea tuli mutta sinne sitten lähdin. Kävin pari viikkoa ennen kisaa kokeilumielessä ajamassa 82km kokeillakseni että jaksanko ajaa noin pitkän matkan. Jaksoin. Joroisissa sitten olin ihan fiiliksissä. Uinnin jälkeen tosin ihmettelin kun ihmiset huutelivat mulle väliaikoja kärkeen. Mitä:  Minähän vaan olin siellä nauttimassa. Mieheni huusi minulle "rauhoitu, sä kuolet!". Luottoa siis suorittamiseen löytyi. Tietysti hän tiesi etten ollut treenannut edes viikossa niin montaa tuntia kun kisa tulisi kestämään. Mutta minä vain menin. Oikeastaan  se oli varmaan ainut kerta elämässäni kun numero oli rinnassa enkä välittänyt muiden menosta tai siitä monentena olin tai kuka johti. Hyvinhän minä selvisin, en kuollut vaikka hyydyin juoksussa kyllä. Aika taisi olla 4.52. Mutta kai se sitten menee niin että kun on aina ollut "kilpailemassa ja taistelemassa mitaleista" niin otsassa on se tatuoituna loppuiän... vaikka itsellä ei ehkä sellainen ajatus olisi  enää ollutkaan.

Nyt sitten, muutama vuosi myöhemmin löysin itseni Kalmarin lähtölistalta. Hetkinen. Minä, suorittaja. Mies puisteli päätään. Vakuutin hänelle että en ole lähdössä keihäsmiesten termein "halkaisemaan maapalloa" vaan nauttimaan kisasta. Saas nähdä kuinka tälläisen suorittajan sitten käy. Rakas ystäväni Tiina jo laittoi minulle tekstarin jossa luki "maltillinen treenikausi sitten!" eli hänkin tietää minut. Mopo voi karata käsistä. Olen päättänyt ettei niin käy. Ajattelin satsata ensi kesäksi uintivauhtiin, sillä en halua että jään kisoissa kärkiryhmästä 20 sekuntia. Haluan olla kärkiryhmässä. Täytyy siis käydä uimassa, kaksi kertaa viikossa. Ja ajatuksella. Tilasinkin jo kaikenlaisia varusteita uintikaupasta, että nyt  sitten laitetaan uintia kuntoon. Muuten treenini tulee olemaan aika maltillista. Johtuen siitä että olen aika mukavuudenhaluinen nykyisin. Mielestäni on iltaisin mukava touhuilla lasten kanssa kaikenlaista sen sijaan että painaisin lenkkiä. Toisaalta poden myös huonoa omaatuntoa jos aikani kuluu esim. viikonloppuna lenkkipolulla kun voisin viettää aikaani perheen parissa. Ja kun perheessä on jo yksi joka hönkii lenkkiä niin aamulla kuin illalla niin itse koen tärkeämmäksi perheen kanssa olevan yhteisen ajan. Kuitenkin olen päättänyt että lisään hieman treenimääriäni talveksi. Viime talvena treenasin noin 3xviikossa ja nyt ajattelin treenata sitten ainakin kerran enemmän. Jos vaikka SM-sprintissä vielä menisi kiusaamaan yleisen sarjan naisia ;o)

Hauskaa syksyn alkua kaikille ja treeni-iloa!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Uusilla tuulilla

Olen todella huono aikaansaamaan mitään tietokoneisiin liittyvää. Blogitekstit ovat olleet kiven alla ja joudun ne aina lähettämään nettisivujeni webmasterille joka sitten laittaa ne nettisivuilleni. Ajattelinkin että jos jätän tämän yhden vaiheen pois ja voisin suoraan kirjoitella ajatuksiani triathlonista johonkin, olisi ehkä tämäkin helpompaa.

Täällä tästälähtien siis aion esitellä treeniryhmäni fiiliksiä, ajatuksia triathlonista ja yleensä kestävyysurheilusta ja ehkäpä myös muusta maailman menosta.

Aluksi muutama sana itse valmennusryhmästä ja valmennusfilosofiastani. Ryhmääni kuuluu urheilijoita ympäri Etelä-Suomea. Lähes kaikki ovat perheellisiä ihmisiä, jotka tekevät tätä " just for fun" -nauttien kehittymisestä, hikoilusta ja kaikesta siitä mikä kestävyysurheilun ympärillä pyörii. Koska suurimmalle osalle tämä ei ole se tärkein juttu, vaikka tietysti halu kehittyä, tehdä treenejä ja olla mukana tätä yhteisöä onkin kova. Siksi valmennukseni on yksilöllistä, jokaisella harjoituksella on joku tarkoitus ja treenit pyritään tekemään huolella, tavoitteiden mukaan. Itse en harrasta valmennuksessani tuntien keräystreenejä, itse asiassa en edes laske tarkasti, montako tuntia kukakin treenaa milläkin viikolla. Tarkoitukseni on vain teettää valmennettavallani treenit jotta hän pääsisi yhdessä asettamiimme tavoitteisiin. Muulla ei ole väliä. Mietin tarkasti ns. "pääharjoitukset" viikolle jonka ympärille kerään sitten joko näihin harjoituksiin valmistavat harjoitukset tai näistä harjoituksista palauttavat harjoitukset. Ajatukseni on myös päästä valmennuksessa pois tasapaksuista treeniviikoista. Viikoilla on pitkiä- kovia harjoituksia, mutta myös kevyitä- lyhyitä  harjoituksia. Harjoitusrytmiä sekä harjoitteita muuttamalla pyrin saamaan uusia ärsykkeitä sekä sitä kautta kehittymistä. Osaa urheilijoistani olen valmentanut useita vuosia. Voin sanoa että samoja harjoituksia on tullut teetettyä aika vähän. Tietysti on tiettyjä "vakio"harjoituksia esim. kilpailuun valmistautuessa tai tietyllä kaudella jotka toimivat osittain myös kontrolliharjoituksina, mutta harvoin teemme mitään samalla kaavalla. Ainut mikä valmennuksessani pysyy aikalailla vakiona on että maanantai on kevyt päivä, jolloin urheilijat tekevät lihashuoltoa tai lihaskuntoa ylläpitävää perusharjoittelua. Tämä siksi että työssäkäyvien, perheellisten ihmisten harjoitukset (ainakin pitkät ja kovat) tehdään yleensä viikonloppuisin ja tällöin alkuviikosta tehdään kevyempiä harjoitteita jotta voidaan palautua viikonlopun harjoituksista.

Ryhmäni urheilijat ovat erittäin positiivisia, kilpailevat itseään kehittäen ja rehellisesti. Joskus treeneissä meno on railakasta ja suut käyvät lähes yhtä nopeasti kuin kädet ja jalat, mutta kaikki kunnioittavat toisiaan, toisten tavoitteita sekä mikä tärkeintä, hymyssä suin.

Yllä olevassa kuvassa Päivi ja Vessu onnittelevat toisiaan kesän Kuopio-triathlonin maalissa. Tämä kuvastaa ryhmäni asennetta hyvin. Ollaan onnellisia muiden onnistumisista ja tsempataan toisia matkan varrella.

Ja kuten tästä Essin kisahymystä voi todeta "NAUTISKELLAAN!"

Haasteita riittää vielä tälle kesälle: Vappu, Tuomas, Aleksi kiskaisevat Nastolassa perus/täydellä matkalla, Vessu Barcelonassa lokakuussa. Lisäksi uintikisoja, maratoneja ja muita huimia kestävyyssuorituksia on tarjolla "tällä kanavalla" lähiaikoina.