sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Eino-myrskyn riepoteltavana

Tänään KatjaTriaction- ryhmä kokoontui jälleen yhteistreeneihin Pajulahteen. Eino-myrsky oli katkonut puita ja sähköjä, mutta sehän ei meidän vauhtia ja ulkoiluakaan haitannut. Tosin alunperin olin ajatellut vähän toisenlaista treeniä, mutta turvallisuussyistä teimme treenin verryttelyä lukuunottamatta kentällä.


 
Pajulahden kumirouhekenttä (Jari Litmanen -kenttä) onkin oiva paikka juoksuharjoitteluun. Alkuverryttelyn jälkeen kokoonnuimme kentälle tehden muutaman tasapainoharjoituksen, jolle Eino antoikin hieman lisähaastetta. Näiden harjoitteiden tarkoituksena oli keskivartalon tukilihasten aktivointi, jotta itse harjoitteet sitten toimisivat paremmin. Ja toimivathan ne. Teimme muutamia koordinaatio- sekä juoksuloikkaharjoitteita ja päälle ns. henkseliharjoituksen, jotka kuvasin ja siirrän omaan dropboxiimme urheilijoiden ihailtavaksi. Dropboxin saloihin tutustuminen on tuottanut (miten sen nyt kauniisti ilmaisisi) hieman tuskaa itselleni. Mutta oppia ikä kaikki, urheilijat saivat kuin saivatkin parin viikon takaiset uintivideonsa boxeihinsa. Äsken yritin sitten jakaa noita juoksu ym. videoita ja enhän minä taas muistanut mitä olin viime viikon "yritys- erehdys" -linjalla tapahtuneessa sompailussa tehneeni. Mutta yritän uudestaan.

keskivartalon aktivointia yksin ja parin kanssa


Juoksutreenin jälkeen teimme muutaman keskivartaloa aktivoivan liikkeen salissa ennen uintitreeniä. Tämä on hyvä tapa ennen uintia ja tänään erittäin tarpeellinenkin, sillä pääpaino tänään uinnissa oli sculling-harjoitteissa, joita teimme paljon ja eri asennoissa. Treenin lopuksi vielä urheilijat kiskoivat menemään vähän vesivoimaa, tosin vielä ei ihan lajinomaisesti, sillä kaikilla oli tällä kertaa oma väylä. Jossain vaiheessa sitten otetaan vähän tilaa pois ja teemme samoja harjoitteita kuin "sillit purkissa". Sehän on triathlonia se.

 


Motivaatio oli tänäänkin korkealla ja kuten Jyrki totesi "keppiä ja porkkanaa" tuli sopivassa suhteessa. Uutta taas opittu ja uusia juttuja harjoiteltavaksi kohti syksyn pimeyttä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti