Ruoka, ihanuutta vai kahleutta

Ravintoasiat puhuttuttavat urheilupiireissä aina ja iankaikkisesti. Varsinkin triathlonissa ja muissa lajeissa jossa kuljetamme omaa kehoamme paikasta A paikkaan B. Olen itsekin nuorempana mietiskellyt noita ravintoasioita syystä sun toisesta enemmänkin.

Hiihtoaikoina, varsinkin lukioiässä kun keho muokkautui naismaiseksi ja painoa tuli jo sen takia enemmän, olin enemmänkin huolissani tästä ravintoasiasta. Olen aina ollut jokseenkin huoleton ruokailija ja syönyt jotakuinkin sitä mitä on tehnyt mieli, kuitenkin jotakuinkin terveellisesti. Olen myös treenannut silloin paljon, 800- 1000 tuntia vuodessa joten sinänsä ravintoasioista ei olisi juurikaan tarvinnut pitää huolta. Mutta, mutta... hiihto, kuten triathlonkin on jotakuinkin luotu painontarkkailulajiksi. Pitää olla kevyt, voimakas ja jaksaa. Pitää jaksaa treenata, pitää palautua mahdollisimman nopeasti seuraavaan treeniin jne. jne. Ja lisäksi pitäisi olla kevyt, rasvaton keho. Mielenkiintoinen yhdistelmä.

Muistan, että eräs hiihtoystäväni söi lukioaikoina kromia, jotta makeanhimo pienenisi. Eräs taas söi lähinnä pelkkää viiliä ja sen seassa mysliä. Kerran erään ystäväni kanssa elin itsekin koko viikon pelkällä puurolla. Itse huolettomana ruokailijana podin huonoa omatuntoa ruokailuistani, ja olin erittäin vihainen itselleni kun söin kokeisiin lukiessa vaikkapa puolikkaan levyn suklaata. Usein tämmöisien jälkeen rankaisin itseäni sitten hieman pidemmällä lenkillä. Triathlonin alkuaikoina vallitsi kovasti nämä rasvanpolttotreenit. Aamulla joimme pelkkää mustaa kahvia ja lähdimme hiihtämään/pyöräilemään 3-4h ja ehkä vähän juoksua päälle. Lenkillä joimme tietysti pelkkää vettä. Sitten kotiin ja: mitä söimme? Ei tietenkään hiilaria vaan esim. rahkaa, munakasta tai muuta vähän hiilihydraattista ruokaa. Tarkasti en muista että koska sitten oli  ensimmäinen ateria jolla oli runsaasti hiilaria, mutta  ajattelimme että elimistö oppii paremmin käyttämään hiilihydraattia ja rasva-aineenvaihdunta tehostuu ja rasva palaa. Joskus lenkit menivät todellakin puolivaloilla. Tai varmaan useimmiten. Ei tainut ainekaan meikäläisen rasva palaa. Mutta tuli ainakin sisua kun ilman energiaa tuli paineltua.

Kerran olin pitkällä pyörälenkillä Tiina B:n kanssa ja olin syönyt muutaman päivän jokseenkin kevyesti. Liekö joku painonpudostussysteemi ollut menossa silloin. Noin 40km ennen kotia energiani loppui aivan totaalisesti ja Tiina suunnilleen raahasi mut kotiin. Muistan lenkistä vain sen että tuijotin viimeiset 2h Tiinan takarengasta enkä varmaankaan puhunut mitään. Anttia jälkeenpäin nauratti että "kaksi tuntia Korialta kotiin"-lenkki. Ei vaan päässyt kovempaa. Nämä energian totaaliset loppumiset ovat kyllä toisaalta aika pelottavia. Ne voivat olla jopa vaarallisia. Kerran lähdin itsekseni pyörälenkille keväisenä lämpimänä päivänä ja juomat loppuivat kesken kun teinkin vähän pidemmän lenkin mitä olin suunnitellut eikä rahaakaan ollut mukana. Kuivannon kohdalla peltotiellä rupesi pyörryttämään ja auto oli tulossa vastaan. Jotenkin tajusin nousta pyörältä pois kun kävi ajatus että "jos vaikka horjahdan autoa päin". No, hetken päästä löysin itseni kanveesista ja autoa ajanut henkilö seisoi vierelläni pelästyneenä. Olin pyörtynyt. Autoa ajanut nainen vie minut kotiinsa, läheiseen maataloon ja juotti marjamehua ja tarjosi leipää. Hetken hengähdettyäni ja tankattuani murkinaa kuvun alle jatkoin viimeiset 15 kilometriä kotiini Nastolaan. Tervettä urheilua sanoisin...

Kaikkein pahimpia koetuskiviä nuoruusaikoina oli mattotestit. Ei siksi että niissä mitattiin kuntokehitystä vaan siksi että niissä mitattiin pihdeillä rasvaprosentti. Kävin ensimmäisen kerran mattotestissä 15 vuotiaana, silloin rasvaprosenttini taisi olla 17, joka oli hiihtäjälle aika ihanteellinen. Siitä rasvaprosentti jatkoi nousuaan noin 20 paikkeille. Tässä se kipuraja sitten menikin. Muutama viikko (onneksi vain viikko) ennen testiä rupesin hermoilemaan rasvaprosentista, en hapenottokyvystä. Lopulta rasvaprosentti oli 22,3 joka on minulle korkein mitattu rasvaprosentti ja silloin testipaperissa oli merkintä rasvaprosentin kohdalla "pienennettävä jonkin verran". Onneksi en siitä sen enempää häkeltynyt. Joku ehkä olisi voinut.

Olen ollut joskus hyvin tarkallakin, ammattilaisen tekemällä ruokavaliolla, tarkoituksena pudottaa rasvaprosenttia. Silloin, suorittaja kun olen, menin tarkasti ohjelman mukaan. Söin noin 2800 kcal/vrk ja ei auttanut. Paino ei heilahtanut suuntaan eikä toiseen eikä myöskään rasvaprosentti. Elimistö meni kyllä kovasti sekaisin. Tullessani 2x3vkon leirijaksolta Espanjasta, jossa olin treenannut 25-30h/viikko lähinnä peruskestävyysharjoittelua, oli rasvaprosenttini noussut. Tämä kertoo aika paljon siitä missä kunnossa elimistöni oli. Silloin olin jo valmiiksi kaulaa myöten suossa. Kuten J.Hinkkanen toteaisi "alemmas ei pääse kun lapiolla kaivamalla". Siitä ei noustu ihan hetkessä.

Uusimmassa Juoksija-lehdessä Kaisa Lehtonen  kirjoittaa mielestäni hyvin liikkujan ruokavaliosta. Se että päivässä voi huoletta ottaa vaikkapa pikkupullan tai pari palaa suklaata, ei sysää ruokavaliota turmioon jos perusasiat ovat kunnossa. Ruokailun rytmitys, monipuolisuus ja laadukkuus ovat avainasiat. Kaisan sanoin " ruokavalion liiallinen rajoittaminen ja äärimmäinen terveellisyyteen pyrkiminen vievät usein ojasta allikkoon". (Juoksija 7/2013, s. 43) Oma ruokavalioni on tällä hetkellä hyvin huoleton. Syön silloin kun on nälkä, sitä mitä tekee mieli ja niin paljon kun haluan. En käy vaa'assa kovinkaan usein ja olen jokseenkin tyytyväinen kehooni. Tosin oppilaani vitsailevat minulle että näytän ihan "kallelta" eli meidän luokan luurangolta. Herkkuja syön päivittäin jos niitä kaapissa sattuu olemaan. Useimmiten meidän toinen lenkkeilijä (tai Veera) on kyllä ehtinyt ensin kaapille. Herkkuja kylläkin tekee mieli useimmiten vain silloin kun jostain syystä on joku ateria jäänyt vähemmälle (esim. koululla kun rajoitus: 2 pihviä, 5 lihapullaa tms.) tai joku ateria on jäänyt väliin.

Lisäravinteista: joskus olen juonut palautusjuomia, survonut suuni täyteen geelejä jne. enemmänkin mutta nykyisin kun treenailen noin 1/4 siitä mitä ennen, pärjään lenkeillä pääosin vedellä tai kesäisin urheilujuomalla. Aamuisin olen kiskaissut jo 6 vuotta uumeniini lorauksen Aloe Veraa ja silloin kun muistan, otan monivitamiinin. Siinäpä nuo. Luotan Aloen puhdistavaan voimaan ja siihen että ravintoaineet imeytyvät paremmin tämän asiosta. Ainakin iho, kynnet ja vatsa voi hyvin.

Nyt kuitenkin kun peruskuntokausi on aluillaan, pyrkimys on syödä enemmän ja saada ehkäpä vähän massaakin talven pimeään, jottei "Korialta kotiin 2 tunnissa" toistuisi ja jaksaisi paremmin arkea.

Ei muuta kun syömään!

 

P.S. lempiruokaani on munakas. Kokeile: sipulia, paprikaa, pinaattia ja vähän rasvaa pannuun ja kuullotus. Sitten sekaan munat ja päälle esim. jauhelihakastiketta, tonnikalaa, nakkia, kinkkua (tai mitä kaapista löytyy) ennenkuin munakas hyytyy. Ja tietysti juustoraastetta ja tomaattia. Ja seuraksi raejuustoa! NAM!
Myös kuvassa olevat burgerit maistuvat hyvin, kuten myös eilen. Tosin eilen täytin jauhelihapihvi+ makkarapihvi ja paistettu muna. Voih, mitä herkkua!