maanantai 16. syyskuuta 2013

Syksyn tunnelmia ja treenikauden suunnittelua

Luotan todellakin vanhaan ruutupaperisuunnitelmaan. Eli olen vanhan kansan valmentaja. Piirtelen ruutupaperille viikot, jaksotukset ja systeemit. Mielestäni on hirveän hankalaa tehdä niitä koneella. Ehkä olen hieman kalkkis. Ruutupaperi ja lyijykynä. Miten helppoa on muutella suunnitelmaa, katsella siitä samalla kun suunnittelee ohjelmia. Ensi vuoden kujeita olen suunnittelut aika valmiiksi. Tosin se elää sen mukaan miten talvi saapuu ja milloin rospuuttoaika koittaa.

Teen ensin kaikille valmennettaville yhteisen punaisen langan eli vuosisuunnitelman. Sen jälkeen muokkaan siitä jokaiselle hieman omannäköisen, lähinnä sen mukaan mitkä ovat kauden tavoitteet ja millaisia harjoitteita kukin mielestäni tarvitsee. Kuitenkin jokaisen vuosisuunnitelma ja pääharjoitukset näyttävät jotakuinkin samalta. Toinen tekee ehkä enemmän toistoja, toinen enemmän määrää ja joku taas enemmän harjoitteita. Toinen tekee enemmän uintia ja toinen juoksua. Sydänhän ei tiedä millä lajilla sitä kehitetään. Vai tietääkö? Näillä mennään joka tapauksessa.

Mitä uutta olen siis kehitellyt. Pitkään pohdittuani olen ajatellut lähteä nostamaan urheilijoideni juoksuvauhtia aika lailla yleisurheilupuolelta tutun kaavan mukaan. Kukaan meistä triathlonin harrastajista ei ole varmaankaan liian kimmoisa. Eikä varmasti liian nopeakaan. Eli ajatuksenani on teettää urheilijoille syksyn aikana erilaisia koordinaatioharjoitteita sekä vahvistaa lantion alueen lihaksia mahdollisimman lajinomaisesti. Tämä ehkäpä tuo juoksuun lisää taloudellisuutta, kimmoisuutta sekä sitä kautta vauhtia. Veikkaampa ettei kenelläkään meistä ole keskivartalossa riittävästi paukkuja erilaisten harjoitteiden tekemiseen. Eli keskitymme siihen että "paketti pysyy kasassa". Triathlonissa se on mielestäni erittäin tärkeää sillä koskaan emme lähde juoksuun tuoreilla jaloilla ja voimilla. Siksi ajattelen että mitä vahvemmassa kunnossa nuo juoksussa tärkeät lihakset ovat, sitä paremmin paketti pysyy sitten väsyneenäkin kasassa. Koska olen tehnyt tästä aiheesta myös oppaan, on materiaalit valmiina ja niistä pikkuhiljaa lähdemme vaikeuttamaan liikkeitä syksyn ja talven aikana että pystymme tekemään niitä myös painojen kanssa. Helppoa näin ajatuksen tasolla. Aion myös toteuttaa nämä juoksuharjoitteiden seuraksi eli jotain liikkeitä aina ennen ja jälkeen juoksutreenien ja sitä kautta parantamaan keskivartalon aktivointia.

Lisäksi yhteistreeneissä, jota lisään selvästi talvelle, aion tuoda uintiin ja juoksuun lisää tekniikkaharjoitteita ja valvoa niitä. Ei hirveästi ole apua jos joku kerran tai pari antaa vinkkejä tekniikkaan jos ei kukaan valvo miten harjoitteet sitten sujuvat käytännössä. Lisäksi uintilihaksien vahvistamista teemme ensi kaudella kuminauhoilla ja haemme niissä myös oikeita liikeratoja.

Essin kanssa olemme päättäneet vuokrata talveksi wattbiken. Saimme luvan sijoittaa sen työpaikallemme, jossa muuten hieno kiertävä 333,33m pitkä juoksurata. Siinä sitten voimme tehdä hyviä voima- vaihto ja muita harjoituksia. Ja wattbikellä voimme myös tehdä testejä määräajoin ja näin tarkkailla samalla kehittymistä. Itse en ole ajanut trainerilla tai juuri millään muullakaan yli 10 vuoteen. Muutaman kerran talvessa olen käynyt spinningissä mutta niistä kerroista ei varmasti ole ollut apua kesän ajoihin. Aika pohjamudista olen aina keväällä ryöminyt liikkeelle. Koska olen erittäin varovainen akillesvaivani kanssa, ajattelin että wattbike voisi tuoda jotain uutta harjoitteluun, ja varsinkin kun en varmasti talvella kovin paljon juokse juuri ehkäistäkseni tuon kamalan vaivan uusiutumisen. Lisäksi se sopii hyvin kovilla pakkasilla, liukkailla ja muuten huonoilla keleillä hyväksi harjoitusmuodoksi. Ja helppo yhdistää työmatkaan, joko ennen töitä tai heti töistä päästyä. Lisäksi olen ajatellut talvella hiihtää vähän kilpaa kun kerran lapsenikin hiihtävät. Hauskaa vaikka varmasti hapot jylläävät ja verenmaku on suussa.

Ehkä tässä vielä ehdimme kuitenkin nauttia muutamista kuivista syksyisistä pyöräkeleistä viikonloppuisin ja työmatkapyöräilyn osalta.

2 kommenttia:

  1. Onko tuo tekemäsi opas jostain saatavissa?

    VastaaPoista
  2. Moi

    Opas viimeistelyä vaille valmis. Tulee kyllä myyntiin/jakoon jossain vaiheessa. Illmoittelen sitten milloin ja miten oppaan voi saada kun kaikki selviää.

    VastaaPoista